On joutunut taas käyttää aivonystyröitä koirankouluttamisessa. Noh mut nyt taisin kuitenkin tajuta osa syyn miksi Manta on tollainen tokokisoissa kun on  eli rauhoittuu minkä ehtii ja paineistuu mitä pidemmälle luokka etenee.

Nyt nimittäin oon hiffanu kun oon treenannu kisanomaisesti muutamia suorituksia putkeen et miks.

Noh ensinnäkin Manta ei kestä sitä jos mä katson sitä kun se suorittaa. Mitä enemmän siis sitä katsoo ja seuraa esim noudoissa niin sen varmemmin se alkaa sipsuttelee ja jos erehdyn hymyilemään niin vauhti stoppaa kokonaan. Eli näin meillä.

Kaikista parhaimman lopputuloksen saa kun on mahdollisimman eleetön sen kanssa. Eli kun se suorittaa katsoo ikäänkuin muualle vaikka sivusilmällä katsois mitä se duunaa. Koko ajan pitää säilyä sama ääni ja rauhallisuus. Paras palkka on joko maahan piirtely tai pusu. Mutta käsillä ei vahingossakaan saa alkaa Mantaa silittää kun tekee töitä. Pieni menee muuten lukkoon ja selkeesti pelokkaaksi.

El ikun monet sanoo että hymyile koiralle kehässä niin se muka auttaisi koiraa. Meillä tuokaan sääntö ei siis toimi positiivisessa merkityksessä. Manta on niin eriskummallinen, haasteellinen, herkkä ja ihana persoona.. Mutta kouluttaminen on haasteellista jah ihan erilaista miten muilla koirilla. Eli kun Mantan saa onnistumaan ja tekee töitä se on todella suuri lottovoitto. Ehkä se kolmas ykköstulos vielä kaivetaan voi luokasta kun mä käytän tässä aivoja vielä enemmän.. Tällaista meillä.

Mantaa ei oo tähänmennessä kukaan osannut tulkita ja keksiny ideaa sen omalaatuiseen olemukseen kouluttamisissa. Vaikuttaahan tietysti sen traumaattinen taustakin sen herkkyyteen ja pelokkuuteen osittain. Mutta.. Nyt eteenpäin uusilla eväillä. Kokeillaan!!!! Ei sitä koskaan tiedä.