Olen tässä viime päivät paljon muistellut Mantaa pentuna, sen elämänvaiheita, kokemuksia ja sitä työtä mitä on joutunut tekemään Mantan arkuuden kanssa.

Mantahan tuli mulle n. 8 viikkoisena vauvelina. Pieni mustavalkoinen karvapallo joka oli iloinen ankkoja ja ponia paimentava nassikka. Ihmisiä pikkuinen sillon jo aristeli hiukan ja tuttipullolla oli kasvattaja joutunut toista syöttämään, koska muut pentue sisarukset syrjivät Mantaa.

Pian Manta kuitenkin sopeutui hyvin kotiin ja perheeseeni. Touhupelle, ja innoikas pentu. Joka päivä leikin koiran kanssa pihalla, Manta tykkäsi mylviä hiekkalaatikossa ja uimaankin piti toisen päästä. 

Mutta sitten tapahtui tosi mullistavaa. Perheeni hajosi, minä jouduin sairaalaan 4 kuukaudeksi ja sitten Manta pieni koiranpentukin joutui keskelle kaikkea tätä kaaosta, myllerrystä, väkivaltaa ja joutui valitettavasti vähän väliä uuteen paikkaan. Kun minulle lopulta koira tuli takaisin reilu puolenvuoden jälkeen oli jo koira mennyt ihan shokkiin ja todella pelokas.

Siitä sitten alkoi varsinainen työ. Monilta ongelmakoirakouluttajilta pyysimme apua, itse perehdyin koirien käyttäytymisiin, psykologiaan yms. Työtä tein kunnolla ja monesti itkin vain. Lopulta vielä eräs eläinlääkäri ja ongelmakoirakouluttaja sanoi että piikille vain koira että ei siitä mitään tule. Mutta minä en halunnut antaa periksi.

Edelleen tein töitä Mantan pelon voittamiseksi rohkaisemalla sitä, viemällä eri paikkoihin, annoin ihmisille neuvoja voisko he syöttää nameja toiselle, kuuntelutin kasetteja missä oli erilaisia ääniä ja luontaislääkettä myös kokeiltiin. Työ tuotti tulosta mutta valitettavasti koira silti joutui elämään pelon maailmassa,, koska oma taustani oli niin rikki ja jouduin koiran kanssa juoksemaan välillä konkreettisestikin karkuun ja kokemaan väkivaltaa ajoittain. Eli se oli sellaista myllerrystä. Ylä ja alamäkeä, muuttoa yms.

Sain kuitenkin Mantan työstettyä siihen vaiheeseen että tokoilut ja agilitytkin päästiin aloittamaan. Taival oli hyvin vaihtelevaa,, koska itese olin epätasapainossa ja koira sitten reagoi sen mukaan välillä. Aina kun tuli tasaisempaa Mantakin sai hyviä ykköstuloksia tokossa ja agilitysta pikkuinen nautti täysillä oli mikä hälinä tahansa. Eli näin mentiin vuosia.

Sitten tuli Nesi kelpie vähäksi aikaa kuvioihin joka kuitenkin osottautui hankalaksi ja niin Nesi sai lähteä takaisin kasvattajalle. Asuimme silloin Jyväskylässä. Valitettavasti kuitenkin pian jouduin taas itse hyvin traumaattiseen elämänvaiheeseen koira mukanani mikä teki sen että itse jouduin sairaalakierteeseen taas ja Manta uuteen paikkaan missä koki taas väkivaltaa ihmisiltä. Ja kun sain koiran taas takaisin piti sitä alkaa rohkaisemaan. 

Kuitenkaan en halunnut luovuttaa vaan päätin että ei muuta kuin eteenpäin. Otin Janita Leinoseen yhteyttä jolla olikin antaa meille aivan mahtavia neuvoja ja joka löysi Mantan sielunmaailman heti. Janitan luona kävimme ja noudatin neuvoja. Pikkuhiljaa taas eteenpäin mentiin. Misty tuli kuvioihin sitten 2005 mulle Lahteen. 

Misty oli onnistunut juttu Mantalle. Manta kiintyi Mistyyn heti ja tuli rohkeammaksi koko ajan kun katsoi Mistyltä mallia kuinka toimia. Silti nämä vuodet on silti koko aika joutunut tekemään hyvinkin paljon Mantan kanssa töitä ihmisien suhteen. Ja tietysti tilannetta on hankaloittanut kun mä olen joutunut välillä olemaan sairaalassa. Viime elokuussa Manta lähti Kokkolaan Kaijan ja koirien luo maalle asustelemaan kun itse taas jouduin huonoon kuntoon. Hiukan sitä pelkäsin ja jännitin mitä käy mutta tulos olikin pelkkää posittivista. Kaija osaa hienosti käsitellä Mantaa ja kun Manta sai elää maaseudun rauhassa se sai valtavaa itseluottamusta ja rohkaistui. Kaija otti Mantaa eräopaskoululle töihin monena päivän ja pian Manta toimi jo eräoppaan töissä koululla ulkoiluttaen monen kymmenen ihmisjoukon ryhmiä. Voi miten ilahduin kun kuulin.. Mun Manta voiko olla totta. Hain Mantan Kokkolasta nyt sitten joulukuussa ja voi miten itsekin ilahduin kun huomasin että mun pian 12 vuotias Manta on hyvinkin rohkea pieni hössö. Tänä päivänä Mantan kanssa voi jo kulkea julkisissa, Ihmiset voi silitellä sitä Mistyn seurassa, Manta itse hakeutuu lenkillä välillä ihmisten luo ja koirienkin kanssa pikkuinen jo haluaisi ajoittain leikkiä. Jos mulle tulee joku ihminen Manta toivottaa aina tervetulleeksi hänet. Valmennukseen voin Mantan ottaa mukaan ja sinnekin tyttö punkee monen ihmisen rapsuteltavaksi ja palloa pitäis potkia. Edelleen Mantan säännöillä pitää mennä ja antaa koiran itse tehdä aloite mutta silti tuo mun pieni on niin valtavasti mennyt eteenpäin ja se on iloinen, energin pikku veijari Manta jolla ikä ei paina.

Kovasti neiti kaipaa vielä aivotyötä.. Heti jos muutama päivä ollaan vaan,, niin johan tyttö päättää itse aktivoida itseänsä kotona etsimällä jostain nameja,, tai järjestelemällä mun vaatteita, levittämällä lelut korista hujan hajan, avaamalla itse tv.n tai stereot, tai duunailemalla lehtiä. Yms.. Kaikkea tällaista pientä Manta siis tekee silloin tällöin kun jää yksin. Pilke silmäkulmassa kun lähden kotoa tai kun tulen kotiin on ilo valtava.

Vanhuuden kaihi Mantalle on tullut ja nivelet jäykempiä kuin nuorempana sekä selkä oireilee heti jos joutuu rasitukselle mutta muutoin eteenpäin tuo mustavalkoinen porskuttelee vauhdilla.

Mantan lajit onkin tänä päivänä koiratanssi ja rallytoko. Niistä toinen nauttii suunnattomasti. Rallytoko on kuin luotu Mantalle siinä se on taitava pikkuinen ja nauttii valtavasti kisoissakin. Koiratanssia tehdään hissukseen kanssa ja muita pikkutemppuja. Tänä vuonna olisi ehkä tavoitteena käydä yhdet koiratanssikisatkin Mantan kanssa jos vaan saan siltä liian haukkumisen kitkettyä pois, löytäisin koreografian ja Mantan terveys pelittäisi. Mutta päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Nautitaan Järvenpään ympäristöistä ja rauhallisuudesta.

Misty kiusaa ja härkkii Mantaa ja Manta välillä sitä. Kotona tytöt nukkuvat usein vierekkäin samalla pedillä ja lenkillä hihnassa tytöt kulkevat kylki kyljessä tökkien toinen toisiaan. Sisarukset ovat kuin bestikset.